Saija Salo

Tänä päivänä digitaalinen markkinointi on sitä markkinoinnin ydin tekemistä. Minulta löytyy vahva osaaminen taktiseen tekemiseen, mutta myös strategiseen suunnitteluun. Asiakas on aina keskiössä ja tästä syystä on tärkeä lähteä miettimään, kenelle markkinoidaan ja miten markkinoidaan. Minulta löytyy osaamista alustoista, verkkokaupasta, sisällöntuotannosta, sähköpostimarkkinoinnista ja eri digitaalisista kanavista

Taustaltani olen monessa liemessä keitetty. Olen toiminut yli 15 vuotta sosiaalialalla kasvatuksen parissa. Minulla on pedagoginen pätevyys ja koen, että tämä työkokemus antaa minulle paljon näkemystä asiakasymmärrykseen ja tämän myötä myös markkinointiin. Tämän lisäksi olen hyvin perehtynyt ihmisen henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin. Ihminen on kokonaisuus ja kaikki vaikutta kaikkeen. Jotta liiketoimintaa voidaan kasvattaa, täytyy siellä taustalla olla ydintiimi, jossa ihmiset voivat hyvin niin työssä kuin vapaa-ajalla.

Markkinoinnin saralla minulla on kaupallinen koulutus, jota juuri nyt täydennän YAMK – tutkinnolla. Minulla on yli 5 vuoden kokemus yrittäjyydestä. Olen myös toiminut markkinointipäällikön tehtävissä.

Vahvuudet ja intohimoalueet:

Johtamisen kehittäminen:
  • hallitustyön ja johtoryhmätyön kehittäminen
  • toimitusjohtajien sparraus
  • Liiketoimintasuunnitelmat
Myynti ja asiakashankinta:
  • asiakashankinta
  • B2B- ja B2C- myynti
  • Verkkokaupan myynnin ja markkinoinnin johtaminen
  • asiakashallintajärjestelmän käyttöönotto ja hallinta
Markkinointi ja tuotteistus:
  • palvelumuotoilu
  • markkinoinnin strateginen suunnittelu
  • asiakas/käyttäjäprofiilin rakentaminen
  • verkkokaupan markkinointi
  • markkinoinnin asiantuntijatyöt ja johtaminen
  • digimainonnan, sosiaalisen median, hakukonemarkkinoinnin ja hakukoneoptimoinnin asiantuntijatyöt, koulutukset ja konsultoinnit, digitaalinen markkinointi sosiaalisen median kanavissa
  • markkinointiviestintä ja sisällöntuotanto mm. sähköpostimarkkinointi, markkinoinnin automaatiot, sosiaalisen median päivitykset ja maksettu mainonta
  • kuvankäsittely Canva ja Photoshop
  • verkkosivustojen rakentaminen (Wix), konsultoinnit
  • verkkosivustojen ylläpito mm. wordpress, wisegym, wix
  • asiakasvastaavana toimiminen ja myynnin tukeminen
  • yritysesittelyt
  • bannerimainonta
      Henkilöstö ja yrityskulttuuri:
      • työhyvinvoinnin ylläpitäminen
      • työhyvinvoinnin johtaminen
      • tisäisen viestinnän kehittäminen
      • henkilöstön johtaminen

      Kasvuvalmentajana olen idearikas, asiaan uppoutuva ja ehdottoman kehittämishenkinen. Tulet saamaan minusta yhden sitoutuneen lisäjäsenen teidän tiimiinne. Vapaa-ajallani vietän aikaani perheeni kanssa, harrastan pilatesta ja joogaa sekä lenkkeilen luonnossa koiramme kanssa.

      Jos tarvitset innostunutta markkinoinnin hands-on osaajaa, niin olehan yhteydessä!

       

       

      Palaa takaisin