Markku Virta

Johtamisen valmentaja ja liiketoiminnan kehittäjä

Olen oman työurani aikana saanut toimia erilaisten kasvuyritysten johdossa ja yrittäjänä sekä globaalissa liiketoiminnassa että kotimaan markkinoilla. Kokemukseni on karttunut yritysten perustamisvaiheista aina yrityskauppoihin ja pörssilistaukseen asti. Teknologiayritysten lisäksi olen johtanut ja valmentanut laaja-alaisesti myös palveluliiketoimintaa, teollista toimintaa, taloutta ja rahoitusta. Osaamiseni kattaa yrityksen kaikki päätoiminnot ja etenkin teknologian hyödyntäminen liiketoiminnassa sekä talouden ja rahoituksen johtaminen ovat ydinosaamistani.

Tavoitteeni on aina saada yritys onnistumaan polulla kohti todella haastaviakin tavoitteita. Tuen yritysjohtoa aina täysillä sekä henkisesti, että kovalla asiaosaamisellani ja laajalla verkostollani. Omaa osaamistani kasvatan jatkuvalla yrityskentän seurannalla, opiskelulla ja yritystoiminnalla. Energiaa valmennuksiin ammennan myös luonnosta ja monipuolisesta liikunnasta. Mottoni on “Tehdään vaikeat asiat yhdessä tänään, mahdottomatkin jo huomenna”.

 

Palaa takaisin