Sami T. Koikkalainen

Ensimmäinen ammatti lentohuolinnassa, vuodet eri asiakasrajapinnoissa, kaupalliset tutkinnot, 10 vuotta Nokia Networksin kansainvälisessä myllyssä sekä nyt yrittäjänä vuodesta 2008 – ovat muokanneet näkemystäni asiakastarpeesta, liiketoiminnan kehittämisestä ja kasvun tukemisesta erilaisissa yrityksissä, erilaisilla toimialoilla.

Paraikaa viihdyn kehittämässä ja valmentamassa, erityisesti pieniä ja keskisuuria, yrityksiä toimimaan paremmin, kannattavammin ja ennen kaikkea asiakaslähtöisemmin. Usein lähtökohtana on varmistaa, että yritys viestii sitä mitä asiakaskenttä tarvitsee eikä vain sitä mitä yritys itse osaa tehdä. Pyrin pitkälti huomioimaan ja ymmärtämään yrityksen kokonaisuutena / kulttuurina ja miettimään kehittämistä siltä pohjalta. Niin strategisella, taktisella kuin operatiivisella tasolla.

Yritystähän ei usein tiedä sitä, mitä se ei tiedä!

Olen auttanut pientä yrittäjää nousemaan alhosta ja toisaalla pörssiyritystä parantamaan epätoimivia prosessejaan, ja kaikenlaista siltä väliltä. Tein myös arviointeja EU:lle Horizon 2020 -ohjelman puitteissa ja autan säännöllisesti talous- ja maksuvaikeuksissa olevia yrityksiä/yrittäjiä tilanteen arvioinnissa ja seuraavissa askeleissa. Myös ammatillinen koulutus on tullut tutuksi niin opiskelijoiden arviointien kuin OPH:n puolelta katsottuna. Viimeksi sain oppia itsekin, kun kävin vantaalaisissa kouluissa kertomassa yrittäjyydestä.

Vahvuus ja intohimoalueet:

Johtamisen ja henkilöstön kehittäminen:

  • liiketoimintasuunnitelmat
    • kasvu- ja kehittämissuunnitelmat
    • markkinointisuunnitelma ja vuosikello
  • yrityksen arvolupaus ja erottuminen kilpailijoista
  • johtamistaidot ja esimiestyötaidot (leadership/management)
  • avainhenkilöiden vastuut, roolit ja tehtävät sekä organisaatiokaavio
  • riskienhallinta ja riskikartoitukset
  • sovittelu (konfliktinhallintamenetelmä työyhteisössä)
  • kehityskeskustelut

Talouden kehittäminen:

  • kassavirtabudjetti ja kassavirtalaskelmat
  • budjetointi ja talousohjaus, ennusteet, KPI-mittarit
  • talouden mittarit ja avainluvut
  • sisäisen laskennan prosessit (hinnoittelu&katelaskelmat)
  • kannattavuuslaskelmat

Osto ja hankintatoimen kehittäminen:

  • tilaus-toimitusketjun johtaminen ja tehostaminen (SCM & DSC)
    • myynti-hankinta-tuotanto-varastointi-toimitus-aftersales
  • logistiikka
  • OPI (Operational Performance Improvement) -konsepti
  • prosessit, erityisesti ydinprosessi ja sen kuvaaminen sekä rakentaminen
  • tuote- / palveluvalikoiman suunnittelu kannattavaksi

Kielitaito: Suomi, Englanti sekä Small-talk: Ruotsi, Espanja

Bisneksen vastapainona harrastan palloilu- ja mailapelejä sekä joogaa pulssia ja mieltä tasoittamassa. Paritansseille löytyy luonnollisesti aina aikaa. Lisäksi vapaaehtoistyö kolmannella sektorilla on ollut minulle tärkeää niin rikosten sovittelun, leiriohjaamisen kuin esim. vertaisryhmätoiminnan muodoissa.

 

Palaa takaisin